Marko Toivanen
Sähköposti: info@nettikuva.com
Käyntejä kotisivuilla:
10458 kpl
Välioven maalausSunnuntai 10.7.2011 klo 12:18 Nyt viikonloppuna oli vuorossa eteisen kellastuneen välioven maalaus. Ovi on ilmeisesti maalattu joskus aikaisemminkin 15-20 vuotta sitten kun siinä on jonkin verran valumajälkiä eikä pinta ole alkuperäisen näköinen. Oven maalauksessa käytin puolihimmeää Tikkurilan Empire-kalustemaalia jota kävin ensin hakemassa lähellä sijaitsevasta RTV:stä. Vaikka kyse onkin kalustemaalista, niin sitä voi aivan hyvin käyttää sisäovien ja myös ovenkarmien maalaukseen sisätiloissa. Maalin soveltuvuudesta esimerkiksi ulkoikkunoihin en tiedä, olettavasti siihen tarkoitukseen sopii paremmin jokin öljymaali. Öljymaalin kuivumisessa menee kuitenkin paljon kauemmin kuin alkydimaalin. Ensin irroitin ovenkahvan ja avainkilven ovesta ja sitten kannoin oven huoneiston parvekkeelle. Parvekkeella irrotin ovesta vielä lukon, mutta saranat jätin kiinni. Seuraavaksi laitoin hengityssuojaimen naamalle ja rupesin hiomaan ovea kevyesti puolikarkealla hiekkapaperilla. Hioin ovea kevyesti siksi että pinnasta tulisi karkeampi jolloin maali tarttuisi paremmin kiinni. Kun oven molemmat puolet oli kevyesti hiottu, puhdistin hiomapölyn ovenpinnasta tärpättiin kostutetulla rätillä.
Seuraavaksi kannoin oven olohuoneeseen ja laitoin sen makaamaan olohuoneen pöydälle. Maaliroiskeiden varalta suojasin lattian vanhoilla sanomalehdillä ja sohvalle laitoin vanhoja lakanoita siltä varalta jos maalipisaroita roiskuisi sinne. Maali on aikamoista myrkkyä, joten kesä on hyvää aikaa tehdä tämmöisiä maalaustöitä kun voi pitää ikkunoita auki ja huoneisto tuulettuu hyvin.
Ennen kuin rupesin maalaamaan ovea, laitoin ovenkahvan ja avaimen reiän koloihin tupot talouspaperia. Tämän tein estääkseni maalin valumisen rei'istä läpi oven toiselle puolelle joka oli pöytää vastaan. Muuten olisi olohuoneen pöydässä ollut kaksi maalilänttiä tämän jälkeen. Maalauksessa käytin noin 10 cm:n levyistä vaahtomuovitelaa jolla levitin maalia oven pintaan. Mohairtelakin ilmeisesti soveltuisi sileiden pintojen maalaukseen, mutta minulla oli ennestään vaahtomuoviteloja joten käytin niitä. Oven toista puolta en tätä kirjoittaessani vielä ole maalannut sillä saatan vielä maalata tämän vasta maalatun puolen toiseen kertaan. Koska sää on ollut lämmin (+30 astetta) kuivuu alkydimaali aika nopeasti. Ennen toista maalauskertaa odottelen kuitenkin vuorokauden verran koska silloin se on jo ehtinyt kuivaa tarpeeksi. Talvella kun on viileämpää kestää kuivaminen pidempään. Maalin kovettuu lopullisesti kuitenkin vasta joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluessa. |